Tarinamme

Luonnonläheisyys, pohjoismaalainen kaunis luonto ja puun hyödyntäminen materiaalina. Entisaikojen kova työ luonnon helmassa, joka piti aikaisemmat sukupolvemme henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Siinä muutamia teemoja, jotka ovat olleet inspiraatiomme ytimessä. Katso tarinamme alta lyhyen videon muodossa.

Kaikki alkoi, kun yrityksen perustajat saivat oivalluksen siitä, että eihän kuntoiluvälineiden tarvitse näyttää… no, kuntoiluvälineiltä. Tähän mennessä kotiin tarkoitetut kuntoiluvälineet on suunniteltu lähes aina vain toiminnallisuus huomioiden eikä niiden suunnittelussa ole huomioitu visuaalisuutta, saati sopivuutta kodin sisustukseen. Myöskään materiaalivalinnat eivät useinkaan edusta kestävää kehitystä. Omistajien pitkäaikainen kokemus kuntoilu- ja hyvinvointialan yrittäjinä sekä omakohtaisen kilpaurheilun saralla olivat nostaneet esille ongelman myös omassa arjessa – treenaamiseen ja kehonhuoltoon käytetyt välineet oli piilotettava käytön jäljiltä viimeistään perheen kauniimman osapuolen saapuessa paikalle. Jos treenin jälkeen välineiden paikka on vaatekomerossa, ne myös usein unohtuvat sinne ja treenit jäävät tekemättä.

Kuntoiluvälineet ovat yhä useammin osana liikunnallisten ihmisten elämäntapaa ja mielestämme niiden tulisi voida olla esillä myös kodin arjessa ilman, että niiden ulkonäkö häiritsee kodin esteettistä ilmapiiriä ja rikkoo harmoniaa. Pikkuhiljaa perustajien silmät alkoivat avautua sille, mitä kaikkea hienoa Pohjoismaissa kasvavasta puusta voisi tehdä. Puu on pohjoismaalaisille ollut kautta historian elintärkeä luonnonmateriaali, joka on kestävä, uusiutuva, monikäyttöinen ja kaunis myös sisustusmateriaalina. Vuoden vaihduttua 2015 puolelle perustajat alkoivat tutkia intensiivisesti markkinoiden sekä liikunta-alan kuluttajatrendejä. Ne kaikki johtivat siihen johtopäätökseen, että skandinaavinen design, pohjoismainen puu sekä kestävien ja toiminnallisten kuntoiluvälineiden sopivuus sisustukseen yhdistettynä olisi idea, joka tulisi lyömään läpi markkinoilla – kansainvälisesti. Syntyi suunnitelmia toisensa jälkeen niin uusista tuotteista kuin niihin liittyvästä liiketoimintakonseptista. Lopulta yritys nimeltä FitWood sai alkunsa kesällä ja julkaistiin joulun alla 2015.

Yrityksen taustahenkilöt ovat pitkään olleet huolissaan siitä, kuinka kaikki valmistus ja osaaminen uhkaavat valua Suomesta alhaisemman kustannustason maihin. Kuntoiluvälineiden osalta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että suurin osa markkinoilla myytävistä välineistä on halpaa ja heppoista kiinalaista valmistusta, joiden ulkonäköön ei ole erityisesti panostettu. Koska tuotteet päätettiin valmistaa Pohjoismaissa ensiluokkaisista materiaaleista, oli alusta saakka selvää, että hinnoittelussa ei voida päästä yhtä alhaiselle tasolle edullisemmista materiaaleista valmistettujen halpatuontantomaiden tuotteiden kanssa. Yrityksen kilpailutekijöiksi valittiinkin tuotteiden korkea laatu, erinomainen käytettävyys ja sisustukseen sopiva ulkonäkö sekä asiakkaiden toiveiden kuunteleminen tuotekehityksessä. Yrittäjien ajatuksena oli kantaa heidän oma kortensa kekoon Pohjoismaisen suunnittelun ja valmistamisen sekä viennin edistämiseksi. Suunnitelmat käytiin esittelemässä myös julkisille rahoittajille sillä seurauksella, että FitWood Oy:lle myönnettiin ELY-keskuksen rahoitus EU:n aluekehitysrahastosta. Tinkimättömänä tavoitteena on tehdä yrityksestä uusi kansainvälinen menestystarina, jonka liikevaihto mitataan seitsemällä numerolla jo kahden ensimmäisen tilikauden kuluttua.

FitWood on perustettu sillä ajatuksella, että saat vihdoinkin jättää hyvännäköiset kuntoiluvälineet esille ja katsella niitä ilomielin muun sisustuksen ohessa. Kun treenivälinettä ei tarvitse piilottaa, käy lihaskuntoharjoitteiden teko helpommin muiden arkiaskareiden ohessa ja siitä tulee siten säännöllisempää. Kuten tiedämme, säännöllisyys treenaamisessa on paras pitkäjänteisen kehityksen tae.

Liity joukkoomme ala treenaamaan skandinaaviseen henkeen ja pohjoismaiseen perinteeseen sopivilla design fitness-välineillä!