Mika Haara siirtyy Kettleriltä FitWoodin vientiin

Mika Haara aloittaa FitWoodin uutena vientipäällikkönä heti syyskuun alusta. Hänen päävastuualueenaan on b2b-myynti kansainvälisesti. Hän tulee hoitamaan uusasiakashankintaa sekä avainasiakkuuksia myös Suomessa, apunaan toimitusjohtaja Matias Kukkonen.

Ennen FitWoodin tehtävää Mika on vastannut Kettler-tuotemerkin Pohjoismaiden myynnistä. Kettler on saksalainen kuntolaitevalmistaja, jolla on merkittävä markkina-asema etenkin Keski-Euroopassa kotikuntolaitteiden saralla. Eurooppalaisena valmistajana Kettlerin kuntolaitteet sijoittuvat pääasiassa ylempään hintakategoriaan ja näiden tuotteiden parissa Mika on onnistunut saavuttamaan kasvavaa myyntiä yhteistyössä Pohjoismaissa toimivien jälleenmyyjien kanssa.

Uudessa tehtävässään Mika tulee työskentelemään aktiivisen elämäntyylin, skandinaavisen designin ja kestävän kehityksen — FitWoodin ydinarvojen puolesta. ”Näen paljon potentiaalia tässä nousevassa kategoriassa. Korkealaatuisilla premium-tuotteilla tulee aina olemaan kysyntää. Kaikki FitWoodin tuotteet ovat kilpailevia vaihtoehtoja edellä muotoilun, toiminnallisuuden ja materiaalien näkökulmasta. Loppujen lopuksi minulle oli helppo valinta hypätä mukaan, kun tämä tilaisuus avautui.” Mika Haara kommentoi.

FitWood toivottaa Mika Haaran lämpimästi tervetulleeksi rakentamaan kanssamme suomalaista vientitarinaa!

Tiedustelut:
Mika Haara
mika.haara@fitwood.com
+358 400 240 755